Siirry sisältöön
Rauhaamo
  • Etusivu
  • Minusta
  • Ihminen tavattavissa
  • Yhteystiedot

Hei,

Olen Suvi Aarnio, Ihminen tavattavissa -terapeuttiopiskelija Tommy Hellsten -instituutista. Pohjakoulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri, ja olen syventänyt osaamistani rauhan ja konfliktinratkaisun jatkotutkinnolla. Opintoni sekä pitkä kokemukseni rauhan, konfliktien ja kehityksen parissa ovat opettaneet minulle paljon kriiseistä, ihmisyydestä, moninaisuudesta ja muutoksesta. Taustani antaa laajan ja myötätuntoisen näkökulman ihmisyyteen, elämän kriiseihin ja sisäisten ristiriitojen ratkomiseen. Uskon, että samat lainalaisuudet pätevät niin maailmassa kuin meissä ihmisissäkin: kriisien keskelläkin on mahdollisuus yhteyden löytymiselle, ymmärrykselle ja sovinnolle. Valmistun terapeutiksi vuoden vaihteessa, ja jatkan opiskelua psykodraamaohjaajaksi.

Terapeuttina olen empaattinen, tarkkanäköinen ja aidosti läsnä oleva kuuntelija. Huomaan herkästi myös sen, mikä ei vielä löydä sanoja ja esitän kysymyksiä, jotka auttavat avaamaan uusia oivalluksia. Minulle on tärkeää luoda turvallinen ja kannatteleva tila, jossa voit pysähtyä oman elämäsi äärelle ja tulla kohdatuksi juuri sellaisena kuin olet. Turvan myötä vaikeimmatkin solmut voivat alkaa avautua.

Kuljen rinnallasi lempeästi ja uteliaasti tutkien sitä, mitä elämässäsi tapahtuu, ja mitä se sinussa herättää. Toimin oppaanasi matkalla kohti syvempää itsetuntemusta, tasapainoisempaa arkea ja sisäistä rauhaa. Uskon, että jokainen sisäisesti ratkaistu ristiriita heijastuu ihmissuhteisiimme ja on siten askel kohti laajempaa rauhaa elämässä.



Minulle tuttuja teemoja ovat muun muassa lähisuhdeväkivalta, toimintahäiriöinen perhedynamiikka, kehityksellinen trauma, vanhemmuus ja yksinhuoltajuus, liiallinen vahvuus, yksinäisyys, uupumus ja masennus, läheisriippuvuus, hylkäämisen ja ulkopuolisuuden kokemukset sekä ylisukupolviset taakkasiirtymät. Mikään ilmiö ihmisyyden äärellä ei ole liian pieni, suuri tai vaikea yhdessä tutkittavaksi.



Kohtaan sinut kunnioittavasti ja luottamuksellisesti. Aito ja turvallinen kohtaaminen luo perustan syvemmälle ymmärrykselle omista tarpeista, tunteista ja voimavaroista, jolloin avautuu tilaa myös muutokselle ja kasvulle.



Ota rohkeasti yhteyttä elämän pienissä tai suurissa solmukohdissa. Et ole yksin. Voimme työskennellä yhdessä lyhyemmän tai pidemmän jakson, siitä päätät sinä. Vastaanottoni on Turussa ja Paraisilla. Mahdollisuus myös etävastaanottoon. Olet lämpimästi tervetullut.

Ajanvaraus
050 440 5534 tai suvi@rauhaamo.com



Rauhaamo

Ihminen tavattavissa -terapiaa Turussa, Paraisilla ja etänä.

Ajanvaraus:

suvi@rauhaamo.com

suvi@rauhaamo.com

p. 050 440 5534